PiaLK

Myös yli 50-vuotiaalla on oikeus työhön

Ihmisen parasta ennen -päivä työelämässä tulee täyteen jo aika varhaisessa iässä. Tämä tuli mieleeni, kun jokin aika sitten kävin keskustelua erään tuttavani kanssa. Hän kertoi palkanneensa firmaansa toimitusjohtajaksi 27-vuotiaan, ”koska sen ikäisiähän ne asiakkaatkin ovat”. Ja tähän vielä jatkona, että ”kyllä te viisikymppiset osaavia ja kokeneita olette, mutta bisnesmaailma on nykyään nuorten”.  Ja sitten jatkoimme jutustelua muista aiheista.

 

27-vuotiaan palkannut tuttuni ei ole luonteeltaan poikkeuksellisen ilkeä tai kärkäs. Hän vain tuli lausuneeksi ääneen jotain sellaista, jota me muut, kymmeniä työhakemuksia jossain vaiheessa lähetelleet ”viisikymppiset” olimme kyllä jo havainneet muutenkin.

 

Kun korkeakoulusta tai yliopistosta valmistutaan nykyään lähempänä kolmea kymppiä, ja jo neljänkympin rajapyykin jälkeen alkaa olla vanha moniin tehtäviin, niin ketkä ne siellä töissä oikein ovat? Ja missä vaiheessa on aikaa perustaa perhe, jos juuri tuo 27-vuotias on se kaikkein parhaimman ikäinen niihin vaativimpiin työtehtäviin? Ja millä me oikein elätämme koko Suomen?

 

Poliitikkona kannankin huolta siitä, miten paljon meillä on ihmisiä työelämässä. Tällä hetkellä työllisyysasteemme on noin 72,6 prosenttia, mutta viisaat asiantuntijat ovat laskeneet, että jo seuraavalla hallituskaudella sen pitäisi olla 75-76 prosenttia – ja tulevaisuudessa vielä enemmän, jotta pystymme hoitamaan harmaantuvan Suomen palvelut. Tämä ei hoidu kädenkäänteessä, vaan vaatii talouskasvua, innovaatioita, koulutusta, verorakenteiden muutosta sekä tuottavuuden nousua. Se vaatii myös muutoksia siinä, miten me suhtaudumme eri ikäisiin ja eri taustaisiin työnhakijoihin sekä millaisia palveluja me heille tarjoamme.

 

Tällä hetkellä palvelutarjonta etenkin akateemiselle työttömälle on aika olematonta. Yt-neuvottelujen tai muusta syystä työpaikastaan ulos jäänyt ihminen voi jäädä pyörimään verkostojensa varaan aika pitkäksi aikaa, ennen kuin löytää mitään, mistä saa palkkaa. Jo muutaman kuukauden etsinnän jälkeen voi tulla tunne, että tästä ei tule yhtään mitään. Parempi olisi vain vaihtaa aivan muulle alalle. Mutta mitenkäs se temppu tehdään?

 

Tämän vuoden alussa tuli voimaan laki, joka mahdollistaa työttömälle opiskelun työttömyysetuuden turvin kuuden kuukauden ajan. Tähän on oikeutettu, jos on täyttänyt 25 vuotta ja jos opinnot antavat ammatillisia valmiuksia tai tukevat yritystoimintaa.  Ongelma vain on se, että tutkintoon saakka opintoja ei yleensä voi tehdä ja kuusi kuukautta on muutenkin liian lyhyt aika kokonaan uuteen ammattiin kouluttautumiseen.

 

Minusta tavoitteena tulisi olla, että jatkossa opiskeluaikaa kasvatettaisiin kahteen vuoteen ja että tutkinto tai ainakin sen aloittaminen olisi sallittu. Työttömyydestä huolimatta joillakin aloillahan on työvoimapulaa. Esimerkiksi rakennusalalla sekä terveys- ja sosiaalialalla, varhaiskasvatuksessa ja ohjelmisto- ja sovellussuunnittelussa työvoimapula on jo merkittävä ongelma.

 

Jos työttömyysturvalla kouluttautuminen olisi mahdollista, niin akateemisen pohjakoulutuksen omaava henkilö voisi hankkia ammatin toiselta alalta esimerkiksi ammattikorkeakoulusta. Tähän voisi riittää kahden vuoden koulutus. Kouluttautuminen erityisesti työvoimapulasta kärsivään ammattiin palvelisi sekä yksilön että yhteiskunnan etua.

 

Nyt asiaan perehtynyt lukija huomaa, että tietyin edellytyksin niin kutsuttu omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla on nytkin ollut mahdollista! Niin onkin, mutta se on ollut yksilökohtaisesti harkinnanvaraista, koska lähtökohtana on ollut, että työttömyysturva ei saisi korvata opintotukea.

 

Työttömyysturvalla opiskelu maksaa julkiselle taloudelle enemmän kuin opiskelu opintotuella, joka sekään ei ole automaattisesti kaikkien saatavilla. Uudelleenkouluttautumisen hyödyt ovat kuitenkin kiistattomat, koska sitä kautta työkykyisellä ihmisellä on mahdollisuus päästä toiselle alalle ja uuteen tehtäviin.

 

Jokaisella on oikeus työhön, myös yli viisikymppisellä. Esteet, joita tämän päivän työttömät kohtaavat, on poistettava.

Jätin aiheesta kirjallisen kysymyksen työministerille pari viikkoa sitten, ja nyt odottelen vastausta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Mitä aiot tehdä asian eteen?

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Onhan meillä jo nytkin oikeus työhön, jos joku vain haluaisi palkata meitä.

Tässä tarvitaan konkreettisia tekoja, ei pelkkää sanahelinää. Tarvitaan todellisia toimia jotka johtavat siihen, että työnantajille on kannattavaa palkata vanhempia työntekijöitä. Pelkät hurskaat puheet vaalien alla eivät siihen vaikuta.

Mutta tietenkin, tämäkin Kauman kirjoitus on pelkästään vaalipuheeksi luokiteltava, ei sillä olekaan tarkoitus saada aikaan mitään todellista.

Käyttäjän PiaLK kuva
Pia Kauma

Lauri-Pekka Alanko: olen tehnyt niitä asioita, joita eduskunnassa kansanedustaja voi tehdä. Tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen työministerille, käynyt hänen kanssaan keskustelua asiasta sekä puhunut asiasta omassa puolueessani.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Suomi on luultavasti mailman ikärasistisin maa. Kokoomus on jo pitkään näyttänyt tässä hyvää esimerkkiä, kun johtopaikoille on näkyvästi on nostettu poliittisia broilereita, jotka eivät ole käytännössä tutustustuneet tavalliseen työelämään lainkaan. Lista on pitkä (mm. Itälä, Katainen, Stubb, Grahn-Laasonen, Orpo, Mykkänen, Häkkänen,...)

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Ei taida kellään olla oikeutta työhön.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Usein kun kokoomuslainen puhuu esim. oikeudesta työhön tarkoitetaankin pakottamisesta palkattomaan työhön. Näin on jo toteutunut useiden satojen tuhansien työttömien kohdalla. Kannttaisikin puhua oikean palkkatyön oikeudesta siedettävän suuruiseen palkkatyöhön.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Kenellä tahansa on oikeus työhön ihan hyvälläkin palkalla. Suomi on vain niin pieni maa, että parhaat hillotolpat (myös yksityisellä sektorilla) tuppaavat hyvin usein menemään oikean jäsenkirjan omaaville poliitikoille, tai niille joilla on näihin suhteita.

Tällaisesta pitäisi päästä eroon, mutta se ei onnistu niin kauan kuin Suomessa on ylikokoinen julkinen sektori ja erittäin jäykät ja säännellyt työmarkkinat. Näiden rakenteiden purkaminen ei ole yhdenkään poliittisen puolueen etu.

Toimituksen poiminnat