PiaLK

Työttömyysturvan suojaosan nosto kannustaisi työtöntä

Olen ollut elämässäni työtön kolmessa eri vaiheessa. Tiedän miltä tuntuu, kun vastauksia kymmeniin työpaikkahakemuksiin ei tule tai kun ei pääse edes haastatteluun. Erityisesti työttömyyden alkuvaiheessa työtön haluaa nopeasti päästä kiinni uuteen. Mitä pidemmälle työttömyys etenee, sitä hankalammaksi käy usein myös työnhaku. Usko omiin mahdollisuuksiin hiipuu, jollei joku ole kannustamassa ja rohkaisemassa sekä ”jeesimässä” vähän eteenpäin.

Mutta miten saada aikaan parhaat tulokset? Siis se, että yksittäinen työtön ihminen pääsee takaisin kiinni työelämään ja se, että julkinen talous lisääntyvän työllisyyden kautta pysyy kasassa. Oma kokemukseni yksityissektorilla johtajana ja alaisena on, että positiivisten kannusteiden kautta saadaan yleensä aikaan parhaat tulokset. Niin me ihmiset vain toimimme. Menemme kohti palkintoa.

Palkintoja ja porkkanoita voidaan rakentaa myös kiisteltyyn työttömyysturvan aktiivimalliin, jos halutaan. Mutta muitakin vaihtoehtoja on. Alkuvuodesta 2014 voimaan tulleen uudistuksen mukaan työtön on voinut ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että hänen työttömyysetuutensa määrä pienenee. Työttömyysturvan suojaosan ideana on kannustaa työntekoon kaikissa tilanteissa ja auttaa työtöntä pääsemään takaisin kiinni työelämään esimerkiksi keikkaluontoisten töiden kautta. Uudistuksen ensimmäiset vaikutukset näyttävät rohkaisevilta, ja tarkempia tuloksia saadaan tänä vuonna Valtioneuvoston rahoittaman tutkimuksen kautta.

Jokainen edes hetken työttömänä ollut tietää, että kaikenlaisia töitä ottaisi mielellään vastaan, jos ei uhkana olisi, että työttömyyspäiväraha leikkaantuu merkittävästi tai että työttömyysetuuden maksu keikkatyön vastaanottamisen takia viivästyy. Laskut ja vuokrat on maksettava joka kuukausi.

Suojaosan nosto nykyisestä 300 eurosta 600 euroon voisi tuoda työttömille enemmän mahdollisuuksia vastaanottaa työtä. Valtiovarainministeriö on selvittänyt malleja, jossa suojaosa olisi 400–600 euroa. 600 euron taso maksaisi arviolta 55 miljoonaa euroa. Se voitaisiin toteuttaa kustannusneutraalilla tavalla esimerkiksi siten, että työttömyysturvan perusosan tasoa alennettaisiin 50 sentillä eli 32,4 eurosta 31,9 euroon päivässä.

Toinen vaihtoehto olisi sitoa suojaosa työttömyyttä edeltäneeseen ansiotasoon, jolloin mallissa olisivat mukana ansiosidonnaisella päivärahalla olevat työttömät, ja kannustinvaikutus olisi suhteutettu tasaisemmin eri tulotasoille. Eduskunnan tietopalvelun tekemässä laskelmassa suojaosa nousisi lineaarisesti työttömyyttä edeltäneen rahapalkan mukaan ja se voisi saavuttaa 600 euron enimmäismäärän esimerkiksi 5000 euron kohdalla. Reformin kustannukset olisivat arvion mukaan noin 10 miljoonaa euroa. Lähes kustannusneutraali reformi tässä mallissa saataisiin aikaiseksi esimerkiksi alentamalla ansiosidonnaisen päivärahan kertymäparametreja 45 prosentista 44,8 prosenttiin ja taitekohdalla 20 prosentista 19 prosenttiin.

Työttömyyden hoito vaatii monenlaisia toimenpiteitä, ja yhteiskunnalliselle ilmapiirille tekisi hyvää, jos työttömyyttä lähestyttäisiin vaihteeksi positiivisesti kannusteiden kautta. Siihen suojaosan korottaminen voisi tarjota yhden oivallisen ratkaisuvaihtoehdon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Se olisi liian toimivaa ja älykästä Suomeen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Valtion tehtävä on luoda puitteet järkevälle yritystoiminnalle.

Nyt niitä ei ole. Siksi työt ovat paenneet yrittäjien mukana mm. Viroon.

Ps. Virossa on työvoimapula.

Rva Elkama on unohtanut miten M. Koivisto tuhosi 66.000 yrittäjää firmoineen.

https://www.promerit.net/?s=koivisto

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Miten mulle kuuluu Koiviston jutut? Olenko jotenkin syyllinen?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #4

#4
Kysyit missä työt? On aina syy ja seuraus.

Rva Elkama. Oppia ikä kaikki.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Huomasin Terhi Vuojala-Maggan hienon kirjoituksen karusellista. Kysyn nyt Sinulta, Pia Kauma, kun luet Terhin kirjoituksen, voisitko viedä "Hyvää Sanomaani" eteenpäin, jonka Sinulle nyt esittelen:

Kansalaisaloite.fi -palvelussa on 8.1.2018 avattu aloite "Aidosti palkitseva aktiivimalli", joka nimenomaan soveltuisi tässä Terhin kuvaamassa tilanteessa, jossa huolettavia on jopa useammassa sukupolvessa. (Ja heille, joita aloite ei jostakin syystä puhuttele tai koske, olkaa ystävälliset, ohittakaa tämä viesti kommentoimatta):

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Mutta muiden - joita uskon myös löytyvän, koska aloitteessa on jo noin 2300 allekirjoitusta - toivon kommentoivan:

Olisiko tämä se "Aktiivimalli 2.0", joka täydentäisi sitä 140 000 allekirjoitusta saanutta HE 124/2017 vp -kansalaisaloitetta? Em. aloitehan vain uloittui em. lain kumoamiseen, eikä siinä esitetty tilalle mitään parempaa aktivointimallia.

Keskustellen ja sopien viemme asioita rakentavassa hengessä eteenpäin! :)

Käyttäjän PiaLK kuva
Pia Kauma

Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä: Mielenkiintoista kuulla, että olette jo tehneet asiassa aloitteen. Aion joka tapauksessa viedä eteenpäin jotain tämäntyyppistä konseptia, riippuen siitä, mitä tälle suojaosalle tehdään vai tehdäänkö mitään. Tein suojaosan korotuksesta kirjallisen kysymyksen alkuvuodesta, joten haluan katsoa tämän asian perään ainakin nyt vielä jonkin aikaa. Siinä vaiheessa, kun tulee aktiivimallin arvioinnin paikka siitä saadun palautteen perusteella, otan myös tuon palkitsevan osuuden esiin. Yleisesti ottaen minusta kansalaisaloite on ensi sijassa muiden kuin kansanedustajien aloite, mutta tietenkin sen jälkeen, jos se tulee käsittelyyn eduskuntaan, se tulee myös meidän kansanedustajien asiaksi.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Lämmin kiitos, Pia Kauma, suoraselkäisestä vastauksestasi!

Tällaisia avauksia ja pohdintoja toivoisi muidenkin päättäjien tekevän näiden yhteisten "solmujen" aukaisemiseksi!

Seurataan siis tilannetta!

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mua kiinnostaisi tosiaan miten olette aktiivimallissa huomioineet työkyvyttömien asian?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Sama juttu Toimeentulotuessa.. voisin lähteä jakamaan vaikka mainoksia n.130ekk palkka kela pudottaaa tukia. Saisin about 60-70e hyötyä jos sitäkään. pikkaisen liian vähän. Onko siis valtiolle parempi että en mene edes tuohon hommaan??

Ja tosiaan nekin veronpalautekset mitä saisin niin toimeentulotuessa katsotaan tuloksi? Tuota en ymmärrä. koska kyseessä on palautukset liikaa maksetuista veroista.. Nyt annetaan työttömille keppiä niin noiden kannustinloukkojen poisto voisi olla huh porkkana!

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin annat ymmärtää sillä moni yksinelävä työtön on pakotettu anomaan toimeentulotukea että voi asua ja elää, koska työmarkkinatuki ei riitä molempiin eli asumiseen ja ravintoon. Mutta toimeentulotuessa tuo ehdottamasi suojaosa leikkautuu edellä mainitulta pois. Mutta perheellistä (toinen työtön), hyvin taloudellisesti toimeentulevaa tuollainen suojaosa kokonaisuudessaan tulisi hyödyttämään . Että tällaisiakin kansanosia meillä on.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

Taas näitä kokoomus haihatuksia. TE TIETÄMÄTTÖMÄT. suuri osa ihmisistä saa toimeentulotukea ja siinä suojaosuus on vain satasen luokkaa. Olen tehnyt töitä suojaosuuksilla ja sossun rahoilla. Ei se herkkua ole, mutta menettelee. Ei sitä palkkaa tarvitse korvata sen enempää sosiaalituilla. Yllä on taasmalliajossa saa sosiaalitukia vielä 5000euron palkallakin? ja pienituloisempi saa sitten vähemmän...ei luoja mitä roskaa, kuinka joku kehtaakin.
Ongelman luo toimeentulon alhainen suojaosuus. Ja se että suojaosuutta voisi harkinnanvaraisesti miettiä nostettavan hakemusella kertaluontoisesti, jotta esim velkaantunut voisi maksaa velkansa tai muutoin korjata taloutensa ja näin ollen edellytyksen mm psyykkiseen hyvinvointiin ja työllistymiseen kasvavat. Tai jopa hankkia auton matkatyötä varten. Toimeentulotuki estää tämän.

Minulla on paremppi keino myös osaikaminipätkätöihin. Kun on näitä vajaatuntisia ja pätkätöitä niin laitetaan esim 10h/kk työsuhteeseen 100% palkanlisä. Jo alkaa nämä muuten kannattamattomat työt maittaa. jos on 20h laitetaan 90% lisä jne.Siinä on sitten ruoskan kaltaista porkkanaa kokoomuslaisille tarjota niitä työtunteja. Kannustava ruoskamalli niinkuin te sanotte.

Edelleen puhutaan idioottimaiseti tästä palkan ja sosiaaliturvan yhdistelmästä vaikka suurin syy monella työttömyyden pitkittymiseen on taloudellinen työhönlähtökynnys, johon ei tueta tarpeeksi. Esim auton ja polttoaineen tarve. Päälle alhaine palkka jollointekeminen on taloudellisesti kannattamatonta koska sillä ei edes elä. työnteko on bisnesta ja työpanos on tekijänsä tuote. Sitä ei kannata tappiolla myydä. Vaikka keksuta ja kokoomus ajavatkin kommunistista mallia jossa työ vastikkeeton velvoite. Kommunismissa siitä saa edes leivän, Suomessa ei sitäkään. Katsokaa yli kilometrin leipäjonoja. Ahneus on pilannut Suomen työamarkkina ja suurin syypää siihen on kokoomuslaiset. Kun saatte suurimman osan palkoista ja verorahoista, niin tehkää ne työtkin.

Sosiaaliturva ei tunne sanaa ''auto''. Yhteiskunta ei auta alkuun, niin että masentunut pitkäaikaistyötön uskaltaisi lähteä töihin ja nukkuisi yönsä, että töissä käymisestä tulisi jotain. Hallitus ei tajua minkälaista psykologista tuhoa työttömyys tekee, ja se ei tajua minkälaista tuhoa se on nyt tehnyt aktiivimalleillaan sun muilla heikennyksillä ja pakotteilla, kommunismia.

Moni heittää hanskat naulaan. Te leikitte ihmisten elämillä, ihmisten, joilla on jo muutenkin kaikkein kurjimmat olot. Kokoomusjakeskusta ovat nostaneet köyhien määrän niin suureksi että PUtin menee ensi vuonna ohi laskiessaan köyhien määrää. Porvarit eivät siis pärjää edes putinille ja venäjälle vaikka maailman korkein julkinen rahastus ja 100mrdvelkaa päälle 15 vuodessa. Umpisurkeaa taloudenpitoa, kun ei muka terveydenhuoltoonkaan ole varaa...muualla EUssa on ja parempaan halvemmalla. Mutta tehän olettekin tehneet Suomesta euroopan ja itäeuroopan itäisimmän blokin.
Kannattaa mennä 3 kuukaudeksi sinne pitkäaikaistyöttömäksi elämään ja luottotiedottomaksi , miten sieltä oikein lähdetään hakemaan töitä ja käymään se 18h töissä kun rahaa ei ole edes leipäpalaan. Tehostetaan asian psykologista vaikutusta valvottamalla ensin pari viikkoa ja tunkemalla ahdistavia asioista elämään -> rangaistuksia ja uhkailuja viranomaisilta vaikka työttömyys on porvareiden syytä. Ei ihme että masennus on suurinmpia työkyvyttömyyden syitä. Sadistinen valtio sen aiheuttaa.
Ei kansa sitä lamaa aiheuttanut, miksi kansaa siitä rangaistaan!? Kyllä se on joka laman aloittaneet ne johdannaislla sun muilla ahnehtivat sijoittajat EKlaiset jne jotka luovat itselleen sairaassa ahneudessaan näitä systeemeitä, jotka eivät toimi. SOTE on yksi näistä systeemeistä.

Toimituksen poiminnat